Richard Järnefelt - noblesse oblige! Aina heikomman puolella.

Anteeksipyyntöni

Taisin loukata hyvin monen ihmisen tunteita, kun vertasin Israelin toimia natsien toimintaan. Vertaus oli ilmeisesti asiaton, ja herätti varmasti suurinta surua niiden vielä elävien ihmisten joukossa, jotka itse ovat kokoneet natsien aiheuttamat vainot ja kauhut.

Rinnastukseni oli primitiivireaktio, sillä suutuin kovasti, kun sain lukea palestiinalaisten vesipulasta. Ajatus siitä, että jossakin on pieni lapsi vailla vettä, ja sekin on vain poliittinen teko, suututti minua, ja varmasti suututtaa kaikkia muitakin.

Lähi-Itään pitäisi totisesti saada rauha ja nopeasti, jotta tämä kaikille aiheutuva kärsimys loppuisi. Siinä mielessä ehdotin Israelin miehittämistäkin - en siis mitään vihamielistä natsimiehitystä ja vainoa, vaan esim. YK:n rauhanturvaajia lopettamaan tämä alueella vellova verinen konflikti. Samalla pitäisi tietysti miehittää Palestiina ja Libanonkin.

Omaa elämääni on aina ohjannut heikomman puolelle meneminen. Tänä päivänä olen kokenut palestiinalaiset ko. kriisin heikommaksi osapuoleksi, mutta vielä 1970- ja 1980-luvuilla oli toisin. Voin kai sen kertoakin, koska Neuvostoliittoa ei enää ole, ja kukaan ei voine tulla minua tästä enää syyttämään.

Ajauduin pitkän tarinan päätteeksi 1970-luvun lopulla yhteyteen silloisen Leningradin alueen nuorten juutalaisten kanssa. Kyseessä oli vielä siitä erikoinen ryhmä, että he olivat - Neuvostoliiton perustuslain tekstiin sokeasti luottaen - ajaneet itsensä paitsiotilanteeseen yhteiskunnassaan. He olivat menneet viranomaisten puheille, ja pyytäneet saada muutta Israeliin. Vaikka tämä oli paperilla ihan OK, todellisuus oli toinen, ja näistä ihmisistä tuli sen jälkeen vainottuja Neuvostoliitossa.

Lähdin auttamaan heitä siten, että keräsin nimiä ja osoitteita, ja vein ne eteenpäin israelilaisille tahoille, jotka taas kävivät päittemme yli kauppaa näistä nuorista antamalla Neuvostoliitolle (USA:n sallimaa) länsiteknologiaa. Eli meidän ruohonjuuuritason toimintamme oli laitonta ja vaarallistakin (siihen liittyi myös sellainen seikka, että minun piti jotenkin varmistua, olivatko he oikeasti juutalaisia juuriltaan), mutta päittemme yli käytiin kauppaa, ja monta kymmentä nuorta pääsi toivomustensa mukaisesti Israeliin jo tuolloin.

Tarinalla ei ole "happy end." Toiminta vaati ketjun, ja eräs ketjun jäsen, ei suomalainen, petti meidät omien etujen toivossa. Tästä seurasi se, että noin 20 juutalaisnuorta katosi Moskovan eteläpuolelle, luultavasti Ryazaniin, ja suljettiin siellä mielisairaalaan, ja tiedämme kaikki, että sieltä tullaan ulos vain jalat edellä. Neuvostoyhteiskunnasta pois haluaminenhan oli yksi vakavimmista mielitaudeista Neuvostoliitossa, ja se "hoidettiin" aina pysyvästi.

Itse kiiruhdin maasta pois, ja suomalaisena en saanut muuta harmia kuin ikuisen viisumikiellon, mutta jos olisin jäänyt paikan päällä kiinni, olisi Ryazan saattanut tulla epämiellyttävän tutuksi. Että tällainen tarina.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän marmesrob kuva

Missä muuten luuraa Tapio O. Neva!?

Holokaustin kauhut eivät anna Israelin valtiolle yhtään suurempaan oikeutta tappaa kansalaisiaan janoon ja sairauksiin kuin muillekaan valtioille. Jos taustalla eivät välkkyisi toisne maailmansodan kauheudet, Israelin ei annettaisi tehdä sitä, mitä se tekee nyt.

"Omaa elämääni on aina ohjannut heikomman puolelle meneminen". Se on tietysti hienoa, mutta se kuulostaa nykyään niin populistiselta ja naivilta ja se on minusta myös monessa tapauksessa aika epäoikeudenmukastakin. Ainoa oikea tapa ajatella on että olet hyvän,oikeudenmukaisen,rehellisen, kiltin ym.ym. ihmisen puolella, ajattelematta ensin onko hän heikko,köyhä,rikas ym.

Arvon kokemuksistanne päätellen olette saanut paljon hyvää aikaan. Suomalaisissa on vaan se ongelma, että heti kun jossain jotain on niin virittäydytään jonkun puolelle ja halutaan olla heti joitan toisia vastaan.

Suuresti ihmettelen myös miksi aina pitää kuunnella suurvaltoja toisten asiassa. Siksi mielestäni ei pitäisi myöskään kuunnella YK:ta.

Minä pidän Richard Järnefeltistä juurikin siksi, että hän sivistyksen silauksestaan huolimatta (tai sen vuoksi), on jotenkin "suora", ei vino eikä väärä.

Kyllähän siellä Palestiinassa ovat molemmat osapuolet pahojaan tehneet, niin että ei ole syytä anteeksi pyydellä. Oikeaan osoitteeseen menee moitteet, koskivatpa ne israelilaisia tai palestiinalaisia.

Anteeksipyyntösi on turha Richard!

Israel on länsimaisen kolonialismin perintöä jatkava valtio Palestiinassa.

Juutalaisten ideaa juutalaisesta valtiosta Palestiinassa voi huoletta verrata natsien unelmaan valloittaa Itä-Euroopasta saksalaisille elintilaa.

Juutalaisten kokema vaino toisessa maailman sodassa ei anna heille mitään oikeutta toimia Palestiinassa valloittajina ja etnisten puhdistuksien suorittajina.

Good that you are starting to see the error of your ways, but you have yet far to go before I remove my two blog posts about your anti-Semitic rant.

You fulfilled the EU's own working definition of what constitutes an act of anti-Semitism and that's what you should be apologizing for.

Why you choose to blow a good opportunity is telling. until you do so then I can only assume you still agree with your original anti-semitic post .

Käyttäjän richardjarnefelt kuva

Dear KGS, I did not write my apologies because of you but because of some Jewish friends I was discussing with.

Your attitude is more than bad, and therefore I am bringing your case first thing tomorrow to the Finnish Police.

Suomeksi tiedoksi: tuollainen puoli-, vartti- tai peräti kokohullu nimimerkillä "KGS" laati minusta erittäin loukkaavat sivut osoitteisiin

http://vladtepesblog.com/?p=14998 ja
http://tundratabloid.blogspot.com/2009/10/finland-guinness-world-record-... .

Hänellä ei mielestäni ole perusteita mielipiteilleen, mutta silti hän uskaltaa uhmakkaasti julistaa niitä täällä.

Pyydän apuanne, Ystävät!

"I am bringing your case first thing tomorrow to the Finnish Police"

Saahan sitä kuskata juttuja poliisille. Suomessa saa sentään arvostella Israeliakin. Minulla ei ole kantaa tuohon Lähi-Idän kysymykseen, mutta mielestäni loukkaantumisesi lasten puolesta oli oikeutettu, eikä se ainakaan mikään "rasistinen" ollut.

Minä olen muuten sitä mieltä, että joka lähtee "Järnefeltiä" vastaan, munaa vain täysin itsensä.

Hän ei ilmeisesti ole suomalainen, tämä "KGS", joten ei ymmärrä Järnefelteistä yhtään mitään.

Käyttäjän richardjarnefelt kuva

No niin, rikosilmoitus nimimerkin "KGS" pilkkasivuista on jätetty. Ikävää joutua toimimaan näin, mutta tuollaiset sananvapautta väärinkäyttävät pellet pitää pistää mieluummin vastuuseen heti eikä kohta.

Lämmin kiitos "mheikka" kauniista ja arvostavista sanoistasi - otan ne vakavana kehotuksena pyrkiä jatkossa parempaan. :)

”Maa, joka yrittää tuhota toisen kansan, ei ole kansainvälisen myötätunnon arvoinen, vaan sinne pitäisi lähettää sotilaita lopettamaan mokoman maan itsenäisyys.
Joka taisi alun alkaenkin olla virhe.”

Itse kirjoitit todella törkeästi ja totaaalisen tietämättömänä alueen asioista, nykyisyydestä ja historiasta mitään. Nykyisin on helppo ottaa asioista selvää, jos haluaa. On henkistä laiskuutta, olla tekemättä sitä. Tietysti jos on valinnut puolen tai kantansa, hakee vain omaa kantaansa tukevaa tietoa.
Olen itse ollut Israelissa, Syyriassa ja käynyt Gazassakin, ja nähnyt asioita myös paikan päältä. Israel on ainoa demokraattinen valtio alueella.
Tuossa on linkki tuosta vesiasiasta.

http://www.mfa.gov.il/MFA/About+the+Ministry/MFA+Spokesman/2009/Press+re...

Lauri ”Meta” Grön voisi ottaa myös asioista selvää, ennenkuin möläyttelee mitään.

Käyttäjän hannurainesto kuva

Vertaus on ihan ok. Sillä ei Israel ja juutalaisuus ole synonyymeja. Minulla on juutalasia tuttavia ja ystäviä, en ole siis heitä vastaan, mutta sanon heille suoraan, että Israelin valtio on murha valtio.

Minulla on myös arabi ystäviä, Palestiinalaisia je kaikkia heitä ympäri Lähi-itää. Heille kerron myös samat käsitykseni, kukaan ei ole niistä hermostunut.

Mitä tulee rikosilmoitukseen, ei poliisi ole tutkinut tekemistäni yhtään. Vastauksesna on, että teon hyötysuhde korvauksiin ja vaivannäköön on liian pieni. Vastauksen saaminen kestää noin kuukuukauden.

Käyttäjän johantranberg kuva

Mielestäni olisi ensiarvoisen tärkeää että eurooppalaisa normeja ymmärtämättömät etnisyydet siirrettäisiin muualle keskustelemaan siitä kuka tappoi kenetkin vai tappoiko ollenkaan.

Voi olla lapsellistakin puhetta, mutta mie nyt olen tätä mieltä. Onhan se enemmän kuin aatelinen, jos on Järnefelt. Samaa sarjaa kun Sibelius. Niin ne muutkin ajattelevat, eivät vain kehtaa ujouttaan sanoa. :) Mie nyt olen jo sen verran vanha ja höppänä, että kehtaan. Lippu vaan korkealle! Sitä saa sanoa, mitä huvittaa.

http://www.youtube.com/watch?v=XtIw5AkUEsE&feature=related

Käyttäjän richardjarnefelt kuva

Kiitos viesteistä, Ystävät, ja Merjalle erityiskiitokset erittäin kauniista sanoista! :) Olen otettu, sekä omasta että sukuni puolesta

Johan, olen samaa mieltä, emme tarvitse tällaisia vieraitten kulttuurien ongelmia, emmekä ole syypäitä niihin. Myös kollektiivisen huonon omantunnon vaatiminen suomalaisilta, jotka eivät koskaan ole vainonneet ainuttakaan kansanryhmää, ei edes toisen maailmansodan aikana, on naurettavaa.

Tuon pellen, "KGS":n, mielestä minä olen nyt muka rikkonut jotain EU:n antisemitisminvastaista säännöstä. Suomalaisena en tunnusta tuollaisen paskan itseäni koskevan, ja jos sellaisia säännöksiä todella on, niitä ovat säätäneet umpityperät saksalaiset, jotka eivät tunnu kykenevän kestämään ja selvittämään omaa historiaansa.

Sinibaretti, olen usein vieraillut samoilla seuduilla, ja käsitykseni ei ole ihan sama kuin Sinun. Näkisin asian enempi niin, että Israelin kulttuuri on hyvin paljon samanlaisempi kuin omamme, ja siitä voi syntyä se vaikutelma, ettei toisella puolella ole kulttuuria ja yhteiskuntaa ollenkaan, mutta kyllä sielläkin on. Erilainen tosin.

Hannu, kirjoitit hyvin erottaessasi Israelin ja juutalaisuuden. Niin minustakin pitää ajatella! :)

Kuinka ollakaan, sain selville sen pellen e-mailin, joka nuo roskasivut minusta on tehnyt. Osoite on reksiteröity Suomesta, eli henkilö on Suomen lain tavoitettavissa, vaikka lymyileekin kansainvälisten (USA) servereitten takana ja kirjoittaa englanniksi, ehkä luulleen siten olevansa muita hienompi tai valehdellakseen olevansa englanninkielinen...

Tässä sen pellen osoite muillekin: kegs59@gmail.com .Itse aion kirjoittaa hänelle huomenna, tänään en viitsi ruutia mokomaan pelleen enempää tuhlata.

7.”Juutalaisten ideaa juutalaisesta valtiosta Palestiinassa voi huoletta verrata natsien unelmaan valloittaa Itä-Euroopasta saksalaisille elintilaa.”

Tänään tuota ja eilen tätä.

”Sakari Soisalo kommentoi:
18.9.2009 19.28 Ei minulla ole natsikorttia, enkä sitä käytä niin kuin en muitakaan kortteja.”

”Juutalaisten kokema vaino toisessa maailman sodassa ei anna heille mitään oikeutta toimia Palestiinassa valloittajina ja etnisten puhdistuksien suorittajina.”

Mitä alueita Israel on valloittanut? Kun Egypti miehitti Gazaa ja Jordania Länsirantaa, eivät kumpikaan halunneet liittää niitä itseensä. -67 sodassa Siinai jäi Israelille jonka se palautti -79 rauhansopimuksessa Egyptille. Gazan Israel luovutti 2005. Golan jäi Israelin haltuun arabien hyökkäys-sodan jälkeen, enkä usko ,että sitä strageisesti tärkeänä alueena ainakaan Syyrian nykyhallinnolle hevin palauteta. PA hallitsee Länsirannalla.

PLO:peruskirjasta:
Kohta 19.
Palestiinan jakaminen v. 1947 ja Israelin perustaminen on
pohjimmiltaan mitätön ajan kulusta riippumatta...
Kohta 22.
Sionismi on poliittinen liike, joka on elimellisessä yhteydessä
maailman imperialismiin ja on vihamielinen maailmassa tapahtuvalle
edistykselle. Muodostukseltaan se on rasistinen ja fanaattinen liike;
päämääriltään hyökkäävä, ekspansiivinen ja kolonialistinen;
keinoiltaan fasistinen ja natsistinen...
Koska
Palestiinan vapauttaminen hävittää sionistisen ja imperialistisen
läsnäolon....

Julistat Sakari PLO:n propagandaa!

Hamasin perussopimuksesta:
Islamilainen vastarintajärjestö on huomattava palestiinalainen liike, joka on uskollinen Allahille ja jonka elämäntapa on islamilainen. Se pyrkii kohottamaan Allahin lipun Palestiinan joka kolkan ylle… (Artikla 6)

Kumpi Sakari sinusta pyrkii valloittamaan alueen ja etnisiin puhdistuksiin?
Israelin väestöstä 77,7% juutalaisia, Arabien osuus on 18,5%. Muiden ryhmien osuus on 4,3% väestöstä. Viralliset kielet heprea ja arabia. Arabeilla on edustus Knessetissä.
Hamas otti aseellisesti vallan Fatahilta Gazassa, ja hallitsee itsevaltaisesti siellä. Eivät veljet kykene edes keskenään elämään rauhassa. Eikä länsirannallakaan ole minkäänlaista demokratiaa. PA on korruptoitunut diktatuuri.
Ja muistathan, ettei mitään palestiinan kansaa historia tunne. Kansalla on aina oma yhteinen historia, kulttuuri ja kieli.

16.
Olin itse siellä 8 kk. Vierailin Syyriassa aika usein ja Gazassakin olin yhden viikonlopun, kun Israel miehitti sitä -84. En sanonut, ettei arabeilla ja Iranilla ole kulttuuria, sanoin että Israel on ainoa demokratia alueella. Naapureitten kulttuurit ovat todella erillaisia. Mm. Syyrian itsevaltias Assad oli kaksi vuotta aikaisemmin suorittanut Haman joukkomurhan, jossa hallituksen joukot tappoivat ja kiduttivat arviolta jopa 40000 oman maan kansalaista. Nyt siellä hallitsee itsevaltaisesti hänen poikansa. Listaa alueen muslimi- ja arabivaltioitten väkivallasta voi jatkaa vaikka kuinka paljon. Arabikulttuuriin kuuluu alistaminen ja väkivalta.

Käyttäjän richardjarnefelt kuva

Hei, Sinibaretti, kyllä Sinulla hyviä havaintoja on, mutta et ehkä ajattele tarpeeksi historiaa. Vaikka Raamatun aikana juutalaiset todella hallitsivat Palestiinaa, jossa ennen heitä asui "filistealaisia", jotka he Raamatun kertoman mukaan tuhosivat aika julmasti, siitä on kuitenkin liki 2000 vuotta. Nykyisten Palestiinan arabien raivo on mielestäni aika ymmärrettävää, sillä kun juutalaisasutuksen kasvu alkoi Theodor Herzlin perustaman liikkeen myötä, ja kiihtyi erittäin rajuksi toisen maailmansodan ja Hitlerin juutalaisvainojen jälkeen, tapahtui ilmeinen kansainvaellukseen pohjaava aluevaltaus, jolloin silloiset alkuperäisasukkaat ajettiin pakolaisleireihin, ja siitä se katkeruus syntyi. Moni ihan oikeasti menetti kotinsa, talonsa, peltonsa - paikan, jossa hänen sukunsa oli saattanut asua jopa 600-luvun arabivalloituksesta lähtien.

Palestiinalaisten kaupungeista suurin osa on todella entisiä pakolaisleirejä. Ne näytävät paikoin jopa ihan oikeilta kaupungeilta, mutta ne on rakennuttu kylän, telttojen ja hökkeleiden paikalle, vähän kerrassaan.

Käyttäjän richardjarnefelt kuva

Hei, Sinibaretti, kyllä Sinulla hyviä havaintoja on, mutta et ehkä ajattele tarpeeksi historiaa. Vaikka Raamatun aikana juutalaiset todella hallitsivat Palestiinaa, jossa ennen heitä asui "filistealaisia", jotka he Raamatun kertoman mukaan tuhosivat aika julmasti, siitä on kuitenkin liki 2000 vuotta. Nykyisten Palestiinan arabien raivo on mielestäni aika ymmärrettävää, sillä kun juutalaisasutuksen kasvu alkoi Theodor Herzlin perustaman liikkeen myötä, ja kiihtyi erittäin rajuksi toisen maailmansodan ja Hitlerin juutalaisvainojen jälkeen, tapahtui ilmeinen kansainvaellukseen pohjaava aluevaltaus, jolloin silloiset alkuperäisasukkaat ajettiin pakolaisleireihin, ja siitä se katkeruus syntyi. Moni ihan oikeasti menetti kotinsa, talonsa, peltonsa - paikan, jossa hänen sukunsa oli saattanut asua jopa 600-luvun arabivalloituksesta lähtien.

Palestiinalaisten kaupungeista suurin osa on todella entisiä pakolaisleirejä. Ne näytävät paikoin jopa ihan oikeilta kaupungeilta, mutta ne on rakennuttu kylän, telttojen ja hökkeleiden paikalle, vähän kerrassaan.

Arabimaiden hallintotavoissa ei toki ole puolusteltavaa. Kun olen arvostellut Israelin valtion toimia, en ole tarkoittanut arvostella juutalaisia, ja kun olen osoittanut ymmärtämystä palestiinalaisten ongelmille, en ole samalla tarkoittanut ylistää esim. Syyrian, Irakin tai Iranin hallintotapaa.

Käyttäjän richardjarnefelt kuva

Sorry, sähkökatkoksen vuoksi äskeinen viestini lähti ensin puolivalmiina ja sitten kokonaan.

Varhaisimmat todisteet pysyvästä asutuksesta Palestiinan alueella ovat vuoden 8000 eaa tienoilta. Sen jälkeen siellä on ollut monenmoista kulkijaa ja asujaa. Vuonna 1947 YK teki päätöksen ja jakoehdotuksen, jonka juutalaiset hyväksyivät, Arabiliitto ja sen jäsenvaltiot eivät hyväksyneet. Palestiinalaisten arabien mielipidettä ei edes kysytty, eikä alueelle edes harkittu toista palestiinalaisvaltiota (Jordanian lisäksi), vaan brittien poistuttua mandaatista se jaettaisiin Syyrian, Libanonin, Jordanian ja Egyptin kesken.
YK:n jakopäätös hyväksyttiin sionistijärjestöjen taholta. He halusivat oman maan jossa voi elää rauhassa, tilaa oli yllin kyllin asua sekä palestiinalaisille että juutalaisille.

Ja osa arabeista jäi asumaan Israelin puolelle arabinaapureitten kehotuksesta siirtyä sodan jaloista huolimatta. Miksi tämä ehdotus ei sitten kelvannut arabimaille? Miksi vastaperustettuun juutalaisvaltioon hyökättiin viiden arabimaan voimin tarkoituksena tuhota se ennen kuin ehti kunnolla syntyäkään? Miksi tämä ehdotus ei sitten kelvannut arabimaille?
Tosiasia on, että asetelmat olivat jo tuolloin, kuusi vuosikymmentä sitten uskonnolliset ja ovat sitä edelleen vielä tänään. Islam, Koraani ja Allah, sekä Muhammed ilmoitusten välittäjänä ovat sitoutuneet omaan sanomaansa ja sen luomiin toiminnallisiin viitekehyksiin. Niinpä Hamas, Fatah, PLO tai mikään muukaan islamilainen ryhmittymä ei voi tehdä lopullista rauhaa ei-islamilaisen ryhmän kanssa. Kuten jokainen voi lukea sen PLO:n ja Hamasin peruskirjoista. Samoin Iran uhkaa Israelia, vaikka sillä ei ole minkäänlaisia perusteltuja vaatimuksia Israelin suhteen. Eivätkä Iranilaiset ole arabeja. Palestiinan arabit ovat olleet pelkkiä poliittisia pelinappuloita. Ei heistä kukaan arabipuolella ole oikeasti välittänyt. Noin 75% heidän saamastaan avusta, on tullut USA:sta, ei arabiveljltä.
Kuten Hamasin peruskirjassa on, On tarpeen istuttaa jihadin henki Kansan sydämiin, jotta he kävisivät vihollista vastaan ja liittyisivät taistelijoiden riveihin. On tarpeellista, että niin tiedemiehet, kouluttajat, opettajat; tiedonvälityksessä ja mediassa työskentelevät henkilöt; koulutettu väki; kuin erityisesti nuoriso ja islamilaisten liikkeiden sheikit ottaisivat osaa joukkojen herättämiseen. On tarpeen, että koulujen opetusohjelmaan tehdään perustavanlaatuisia muutoksia, jotta niistä saadaan juurittua pois ne ideologisen invaasion jäljet, jotka ovat seurausta orientalistien j lähetystyöntekijöiden vaikutuksesta..." (Artikla 15)

Eli aivopesemällä kaikki jo lapsesta saakka, saa hallinto kansan tottelemaan vaikka kuinka järjettömiä tekoja ja toimia.
Gazassa käydessä kävin kahdella leirillä, jotka olivat kuin mikä tahansa arabimaalaiskylä tiilitaloinen, missä tahansa ympäröivissa aramaissa. Pakolaisongelma ei suinkaan ole Israelin aiheuttama. Ja jos Gazan ja Länsirannan johto olisia halunnut kehittää aluetta, tilanne siellä olisi totaalisen toisenlainen. Nyt rahat joita ei ole pistetty omaan taskuun ja Sveitsiläisille tileille, on mennyt pääasiassa sotimiseen.

#8 This comment section is open for criticism and discussion. I saw that R.J.`s point(ok, hard words used but..) was merely about that the situation between Israel/Palestina has gone out of hand(both sides actully..) and I don`t know how I could not agree with that(?) :o

Ymmärrätkö, että tämä sama porukka joka sinulta vinkuu jotain "anteeksipyyntöä" niin helevetin "loukkaantuneena" hyväksyy silmää räpäyttämättä palestiinalaislasten murhaamisen Gazassa sekä Israelin kv-lain vastaisen kohteenmäärittelyn, jossa mikä tahansa "affialiated with Hamas" on laillinen kohde. Kun 90% ei osallistu taisteluun ja kv-lain mukaan vain taistelijat saa tappaa tarkoittaa se, että kaikki soppatykinhoitajatkin on surutta pistetty matalaksi puhumattakaan HRW:n dokumentoimia tapauksia, joissa näiden vinkujien sankarit tappoi LAPSIA, jotka heiluttivat valkoista lippua.

Btw. Israelin päähallituspuolueen Likudin peruskirja kieltäytyy hyväksymästä Palestiinan valtiota. Kuitenkin he jaksavat valittaa kun Palestiina ei hyväksy Israelia. Moraali on siis samalla tasolla kuin näillä vinkujillakin.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja